Itsenäisyyspäivänä on pakko uskoa

90 000 sankarivainajaa talvisodassa. Niin, Suomea puolustaen henkensä heittänyttä suomalaista nuorta miestä. Tästä saa olla ylpeä. Vaikkakaan ei mitään mistään käsitä. suomalainen on kummallinen luonne. Mistään ei puhuta, mitään ei sanota, mutta toden edessä ollaan todella vahvoja, vahvempia kuin monet muut.

Yhteishenki löytyy silloin kun kaikki on uhattuna. Yhteishenki löytyy silloin kun tarvitaan. Niin se vain on että suomalainen ei ota tosissaan ennekuin on tositilanne ja silloin onkin kaikki toisin.

Niin kummallien on suomalainen luonto, niin peräpohjalainen. Hieno.

Minäkin uskon vielä, että tosi tilanteessa, kun aseet on riisuttu, niin yhteen hiileen puhalletaan ilman vaihtoehtona - minä olen valmis siihen ja uskon vahvasti että niin olet armas serkkuni sinäkin - isiemme tähden ja toistemme tähden.

Elämään tulee uusia asioita

Elämään tulee uutta - suurta. Mitä tapahtuu vanhalle? Riittääkö elämässä - tilassa jaettavaa vai muuttuvatko suhteet? Jos jotain on tullakseen se tulee, se tuntuu siltä ja sitä ei voi estää. Mutta mitä tapahtuu entiselle? löytääkö entinen paikkansa - yhtä arvokkaana? riittääkö tilaa kaikelle??
Odottavin mielin katson - en pelkää, tai pelkään vähän................jos putoan.................niin jaksanko, jatkuuko kaikki kuten ennenkin?
Mitä sitten kun elämästä lähtee? miten nopeasti tila täyttyy? miltä se tuntuu?

Kärsimättömyyden tuskasta

Tästä pitäisi nyt kirjoittaa, se painaa mieltä.

Olen kärsimätön, tiedän tilanteen, tiedostan kaiken, en itsekkään halua enempää ja silti js silti olen kärsimätön, malttamaton, epätoivoinen...tunteen hyppii kuperkeikkaa.

Mikään ei voi eikä edes saa muuttua pitkään pitkään aikaan.. tiedän sen!

Nyt olisi syytä heittää kärsimättömyys romukoppaan ja nauttia tilanteesta, elämästä joka tarjoaa ehkä juuri nyt tällä nimenomaisella hetkellä minulle parastaa.

Ja juuri kun elämä tarjoaa parastaan jne. nyt se pitää huomata, nyt siitä pitää nauttia, nyt sitä pitää arvostaa, juuri nyt pitää tuntea sen lämpö ja valo. ja muistaa olla siitä - tästä kaikesta - ääretömän kiitollinen.

Olipa taas hyvä kirjoitushetki :)

Omaan varaan voi aina laskea

Tarkoittaa sitä, että vaikka niin ihanaa olisikin lähteä lentämään unelmien toisteiseksi epärealistisilla siivillä, ei niin kannata tehdä kuin salaa haaveissaan. Kaikki mikä on minusta itsestäni kiinni ja vain minusta on varmaa, kaikki se toteutuu tahtoessani vuoren varmasti. Mutta on paljon asioita, jotka eivät ole näin yksinkertaisia - miten paljon siis kannattaa laittaa energiaa odottamiseen toivomiseen ja haaveiluun jos onnen avaoimet ovat visusti oman käden ulottumattomissa - siis toisen kädessä??

Niin - tämä pitääkin sitten lukea aika ajoin. Juuri sillä hetkellä, kun alkaa vatsanpohjassa kutittaa, jalat tuntuvat kevyeltä, näköpiiri laajenee ja avartuu ja olo muuttuu höyhenen kevyeksi ja niin täydelliseksi, että mitään ei enää tarvitsisi lisätä.

Lapsena se tarkoitti sitä, että nukuin ja uneksin lempiuntani jossa lensin - osasin juoksemalla ottaa tuulen kiinni ja se otti minut mukaansa ja kannatteli kattojen ylle - näin enemmän kuin kukaan muu - tiesin silloin enemmän kujin kukaan muu. Tuulen kyytiin pääsin aina halutessani, sillä minä osasin sen.

Nyt se tarkoittaa muuta - en tiedä osaanko enää juosta tuulen kiinni ja hypätä kyytiin - toivon niin - siitä on vain aika kauan. Tänä päivänä usein sama tunne liittyy toiseen ihmiseen, on riippuvainen toisesta ihmisestä, läheisyydestä, lämmöstä, yhteenkuuluvuudesta.