sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Yhteys

Tänä aamuna aurinko paistoi ja paljasti maatuvan luonnon, joka vain valmistautuu ja odottaa lumen puhdistavaa ja kirkastavaa peitettä.

Oivalsin jotain tai se tuli minuun -Yhteys kaikkeen ympäröivään.

Tulin tietoiseksi yhteyden voimasta ja turvasta - positiivisesta virtauksesta lävitseni - ympärilläni. Tunne siitä, että kaikki on yhtä, että olen osa kokonaisuutta, jokainen hengenveto ja puhallus ilmaan kuuluu mennä juuri niin.

Hurja tunne.

Käsi nojaa puuhun - jotain virtaa lävitseni, seison kiven päällä - jotain virtaa lävitseni.

Yhteenkuuluvuutta - missään muualla en voisi olla ja vaikka missä olisin olen tässä.

Luulen, että oivalsin myös jotain yksinäisyydestä. Yksinäisyys tulee silloin, kun jalat irtoavat maasta silloin kun yhteys on kadoksissa, kun ei löydä paikkaansa elämän palapelissä.

Tänä aamuna minusta tuntui, että olin pieni pala jättiläispalapelissä ja olin löytänyt juuri oikean täydellisesti sopivan muodon ja olin siinä täytin sen niin tiiviisti, että se täytti minut ja me muutuimme yhdeksi - se tuntui oikealta.

Rakastan olla tämän ikäinen kuin olen, jotenkin tuntuu että kysymykset löytävät vastauksia eri tavalla kuin ennen. Asiat löytävät syvempiä merkityksiä kuin ennen - ilo on syvempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti